03.03.2010
Videotivoli saapuu Tampereelle jo seitsemännen kerran!
Värejä talven
keskelle
VIDEOTIVOLI SAAPUU KAUPUNKIIN JO SEITSEMÄNNEN
KERRAN!
Kansainvälinen lasten ja
nuorten elokuvatapahtuma Videotivoli järjestetään 9. – 14. maaliskuuta
Tampereella. Videotivoliin lähetettiin ennätysmäärä elokuvia, jopa 650
kappaletta 38 eri maasta. Kaikki elokuvat ovat alle 10-minuuttisia ja alle 16
-vuotiaiden tekemiä. Puolet elokuvista tuli kansainväliseen Videotivoli
katselmukseen ja puolet Pohjoismaiden ja Baltian maiden Kids for Kids
elokuvakilpailuun.
Videotivoli katselmuksen kuudessa
eri näytöksessä nähdään elokuvia ympäri maailmaa. Lasten tekemät elokuvat
kertovat monipuolisesti tästä päivästä, aiheina mm. ystävyys, mielikuvitus,
ilmaston tila ja nuoruuden huuma. Tänä vuonna uutuutena nähdään myös
musiikkivideoita nuorisolle. Sarjassa nähdään sekä omien että tunnettujen
kappaleiden kuvitukseksi tehtyjä videoita sekä kokeellisia ja animaation keinoin
tehtyjä musiikki-ilakointeja. Videotivolin pääasiallinen näytösestradi on
Tullikamarin Pakkahuone. Kannattaa kuitenkin seurata myös elokuvateatteri
Niagaran ja Hällän näytöskarttoja.
KFK kilpailuttaa elokuvia
kolmannen kerran
Pohjoismaiset ja Baltian maista tulleet elokuvat
kilpailevat keskenään kuudessa eri sarjassa elokuvateatteri Niagarassa.
Tuomaristo valitsee sekä alle 12 -vuotiaiden että 13 – 16 -vuotiaiden tekemistä
elokuvista parhaan animaation, parhaan fiktion/dokumentin ja parhaan minuutin
mittaisen elokuvan. Palkitut elokuvat kootaan Best Of Kids for Kids DVD:lle,
joka levitetään ympäri maailmaa. Tapahtuma järjestetään yhdessä kansainvälisen
lasten elokuvajärjestö CIFEJ:n kanssa.
Meksikon värit – Los
Colores de México
Festivaalin teemana on Meksiko ja sen kulttuuri.
Meksiko esittäytyy valkokankaalla omana näytöksenään sekä näyttelynä. Näytökseen
on kerätty meksikolaisten lasten tekemiä animaatioita ja meksikolaisiin
kansantaruihin pohjautuvia elokuvia. Elokuvateatteri Niagaran aulassa ja
elokuvakeskukseen johtavassa käytävässä olevassa näyttelyssä voi tutustua osaan
animaatioiden hahmoista ja päästä sisälle meksikolaiseen kulttuuriin kuvien ja
esineiden kautta. Auki päivittäin tiistaista sunnuntaihin 9. – 14.3 klo 10 – 20.
Ilmainen sisäänpääsy.
Työpajoja kouluilla
Videotivolin aikaan
järjestetään perinteisesti myös elokuvatyöpajoja Tampereen alueen
kouluissa. Vieraista ensimmäinen, australialais-iranilainen ohjaaja ja
festivaalijohtaja Vahid Vahed, tulee pitämään farsinkieliesen elokuvatyöpajan
Pohjois-Hervannan koululle. Hänen lisäksi Videotivolin vieraaksi saapuu
tanskalainen animaatio-ohjaaja, Annemette Karpen, joka johdattaa työpajassaan
Amurin koulun oppilaat animaatioelokuvan äärelle. Svenska Samskolanin oppilaat
taas saavat nauttia ruotsalainen lyhytelokuvaohjaajan ja Oscar-ehdokkaan, Patrik
Eklundin, mielenkiintoisesta Master Class -luennosta.
Mielenkiintoisia vieraita
Lisäksi Videotivolin vieraiksi
saapuvat nuoret alankomaalaiset elokuvantekijät, Jacob Perk ja Yonan Orjubin,
jotka esittelevät ihastuttavan elokuvansa "Butterflies", joka on tehty Hollywood
näyttelijä Rutger Hauerin (tunnettu mm. Blade Runnerista) opastuksella hänen
pitämässä Mini Masterclass -työpajassa viime kesänä.
Lisätietoja:
Maikki Kantola, maikki@videotivoli.fi
Videotivolin taiteellinen johtaja
040-507 4487
www.videotivoli.fi
« Takaisin


