|
SAVUPIRTTI JA LINNA
|
|
|
|
Animaatio,1975, 23 min, 16 mm/35 mm, optinen ääni, soveltuu 7-12 v.
|
|
|
Ohjaus: Marja Seilola, Ilona Tanttu, Riikka Tuomari
Tuotanto, käsikirjoitus: Marja Seilola, llona Tanttu, Riikka Tuomari
Animaatio: Marja Seilola, Riikka Tuomari
Animaatiokuvaus: Antti Kari
Leikkaus: Antti Kari, Heikki Tapio Partanen
Äänitys: Jukka Ruohomäki, Heikki Tapio Partanen
|
|
|
|
Savupirtti ja linna on ensimmäinen osa Hämeenlinnan historiasta kertovaa sarjaa, jonka kaksi seuraavaa osaa ovat nimeltään "Kaupunkilaisia" ja "Purkukortteli".
Savupirtti ja linna kertoo suomalaisten elämästä nykyisen Hämeenlinnan seuduilla muinaisaikana ja keskiajalla. Hämäläiset metsästävät, kalastavat, viljelevät maata ja hoitavat karjaa, he asuvat savupirteissä, viettävät vuosittain juhlapäiviään ja uhraavat jumalilleen.
Heimoelämän omalaatuisuus rikkoutuu, kun Ruotsin valtio ja katolinen kirkko kiinnostuvat Suomen rikkauksista, Birger Jaarli tekee Hämeeseen ristiretken 1200-luvun alkupuolella, ja ruotsalaiset rakennuttavat talonpojilla Hämeen linnan, josta tulee Ruotsin Suomessa harjoittaman vallan keskus. Linnakylän asukkaiden elämä kietoutuu monin tavoin linnan vaiheisiin.
Savupirtti ja linna, Kaupunkilaisia ja Purkukortteli muodostavat Hämeenlinna-sarjan.
|
|
| |
|
|