TIE TUNTEMATTOMAAN 1918 TRILOGIA OSA 1

Dokumentti, 1997, 64 min, 16 mm


Ohjaus: Seppo Rustanius
Tuotanto: Illume Oy
Käsikirjoitus: Seppo Rustanius, Jouni Eerola
Kuvaus: Pekka aine
Leikkaus: Sara Nummiala-Tuuhea
Äänitys: Martti Turunen
Musiikki: Heikki Valpola



1918 Trilogia on ohjaaja Seppo Rustaniuksen monivuotisen ja sitkeän työn tulos. Hän on kolunnut arkistot, penkonut kuvakokoelmat ja nuuskinut tapahtumapaikat. Hän on etsinyt käsiinsä vielä elossa olevat todistajat ja asianosaiset. Tuloksena on kolme rankkaa ja koskettavaa dokumenttielokuvaa. Sisällissota on kansakunnan kehityksessä traumaattinen perustapahtuma, johon palataan aina uudestaan. Jokaisen sukupolven täytyy määritellä kantansa siihen. Siksi Rustaniuksen 1918 trilogia on jatkuvasti ajankohtainen. Trilogian ensimmäinen osa kertoo venäläisten sotilaiden kohtalosta Suomen sisällissodan myrskyissä. Sodan syttyessä Suomessa oli noin 40 000 venäläistä sotilasta, joista 10 000 jäi valkoisen Suomen alueelle. Mannerheim lupasi antautuville venäläisille vapaan pääsyn kotimaahansa. Toisin kävi: suurin osa sotilaista suljettiin vanki- leirille. Valkoiset teloittivat satoja, mahdollisesti jopa tuhansia aseista riisuttuja venäläisiä sotilaita. Monelle vankikuljetus koitui tieksi tuntemattomaan.
PUNAISET ESILIINAT 1918 TRILOGIA OSA 2
PUNAORVOT VALKOISESSA SUOMESSA
1918 TRILOGIA OSA 3