SUOMEN ELOKUVAKONTAKTI RY:N LAINAUSEHDOT

  1. Elokuvien ja videoiden vuokra-aika ja esitysten määrä sovitaan tilattaessa. Kopioiden vuokrahinta määräytyy elokuvan pituuden mukaan ja vuokra lasketaan voimassa olevan hinnaston mukaisesti jokaiselta esityskerralta. Koekatselemisesta on sovittava erikseen. Videoista laskutetaan vuorokausi- tai viikkovuokra hinnaston mukaisesti. Lisäksi peritään posti- ja toimituskuluja lähetyksen koosta riippuen. Esityksen mahdollisesta peruuntumisesta pyydämme ilmoittamaan vähintään viikkoa ennen esityspäivää. Mikäli jo lähetettyä elokuvaa ei Suomen elokuvakontaktista riippumattomista syistä esitetä, perimme toimituskulujen lisäksi 50% kyseisen elokuvan yhden esityskerran lainaushinnasta.

  2. Kopio(t) on palautettava alkuperäisellä kelallaan Suomen elokuvakontaktiin tai lähetettävä suoralähetysmääräyksessä mainittuun osoitteeseen välittömästi, viimeistään esityksen jälkeisenä arkipäivänä. Lainaaja maksaa elokuvan palautuspostikulut. Jokaiselta viivästyneeltä päivältä peritään esityskerran vuokraa vastaava viivästymismaksu.

  3. Lainatuista elokuvista ja videoista täytetään esitysraportti, joka palautetaan kopion mukana. Puuttuvasta raportista peritään korvausta 3,50.

  4. Mikäli kopio rikkoutuu esityksen aikana, se on palautettava Suomen elokuvakontaktiin sellaisenaan, korjaamattomana.
    Vaurio on mainittava esitysraportissa ja lisäksi viottunut kohta on merkittävä esim. paperilapulla kopioon.

  5. Lainaaja on vastuussa kopiosta lainausaikana ja korvausvelvollinen vahingoittumis- ja katoamistapauksissa.

    Ennen esitystä on aina tarkastettava, että esityslaitteet ovat kunnossa. Koneenkäyttäjän tulee olla tehtäväänsä perehtynyt henkilö. Varakelan tulee olla riittävän suuri. Varalamppu ja jatkojohto on myös hyvä olla mukana.



Tilaaminen

Tilauslomake

Hinnasto

Alennukset

Alkusivu