SUOMEN ITSENÄISYYS


Dokumentti, 1967, 50 min, mv, 16 mm, soveltuu yli 12 v.

Tuotanto: Suomi-Filmi Oy

Elokuva valmistui Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi vuonna 1967. Elokuvassa kiinnitetään huomiota poliittisiin ja taloudellisiin oloihin ja kulttuurielämään.

Perustan luominen
Vuodet 1809-1919 olivat Suomen historiassa aikaa autonomiasta itsenäistymiseen, kansalaissotaan ja tasavaltaisen valtiomuodon luomiseen. Materiaalina on käytetty piirroksia. maalauksia ja dokumenttiaineistoa.

Tasavallan nuoruusvuodet
Dokumenttikuvausta vuosista 1919-1944 Suomen historiassa, jolloin suomalaiset kokevat kaksikymmentäluvun taloudellisen nousun, 30-luvun sisäpoliittiset kriisit ja toisen maailmansodan vaikeudet.

Nykypäivää
Suomalaiset hoitivat sodan jälkiseurauksia: karjalaisen siirtoväen asuttamiset, sotakorvausteollisuuden käynnistämisen. Suomen talous elpyi ja 50-luvulla alkoivat kansainväliset suhteet lisääntyä, jolloin presidentit Paasikivi ja Kekkonen olivat keskeisessä osassa.

 

SEURAAVA

TAKAISIN LISTAAN